Ei voi oikein muuta sanoa että tämä "loppusyksy" on ollut yhtä surua. Ensin tosiaan isäni menehtyi äkillisesti kotonaan 27. päivä lokakuuta. Tämä jo yksin oli sellainen isku päin kasvoja ettei vielä tähän ikään ole toista tullut. Tämän lisäksi se tunne kun on juuri pääsemässä omaan elämään kiinni ja "matto vedetään taas jalkojen alta" on niin musertava että sitä lamaantuu ihan täysin.
Ensimmäinen viikko isän kuoleman jälkeen oli yhtä sumussa vaeltamista. Paljon tuli vietettyä aikaa koirien kanssa omalla takapihalla kun muuhun ei pystynyt. Se kauhea tunteiden sekamelska alkoi rauhoittumaan vasta tämän viikon maanantaina kun lopulta tajusi sen missä mennään. Tämä "herääminen" tapahtui hautaustoimistossa kun kävimme valitsemassa arkkua ja rupesimme urakalla suunnittelemaan hautajaisia.
Ja kuinka ollakkaan kun oli juuri tajunnut isän kuoleman ja sen lopullisuuden lyötiin taas lekalla päähän. Äitini soitti tämän viikon torstaina 12. päivä marraskuuta joskus aamupäivällä täysin hysteerisena ja itkuisena. Hän oli mennyt oman isänsä eli minun ukin luo koska ukkini ei ollut saapunut sovittuun tapaamiseen eikä hän vastannut puhelimeenkaan. Ja sieltä kotoaan oasmta sängystään löytyi ukki kuolleena.
Kuolema on hänelle tullut todella nopeasti nukkumaan käydessään keskiviikko iltana, koska hän ei ollut ennättänyt riisumaan päällyshousuistaan kuin toisen lahkeen.
Äidilleni tämä hänen isän menehtyminen on ollut todella vaikeaa, koska viimeisen kuuden vuoden ajan äitini hoiti vanhempiaan ja oli tekemisissä heidän kanssaan lähes päivittäin. Tai no, mummoni on ollut palvelutalossa hoidettavana jo lähes vuoden koska kotihoito kävi lähes mahdottomaksi ja erittäin raskaaksi.
Tämä ukkini poislähtö on ollut jollain tapaa helpompi käsitellä, olihan kyseessä vanha yli 84 vuotias ihminen, jolla oli jo paljon erilaisia sairauksia. Mutta yhdessä nämä kaksi näin lähekkäin tapahtunutta läheisen ihmisen poislähtöä on ollut hieman liikaa.
Nuorin poikani on ottanut myös nämä tapahtumat todella raskaasti ja välillä olin jo erittäin huolestunut hänen voinnistaan ja jaksamisesta, mutta onneksi apua löytyi erittäin nopealla aikataululla. Saa sitten nähdä kuinka hän reagoi ukkinsa hautajaisiin ja onko "vanhan ukin" hautajaiset yhtään helpommat?
Toivottavasti nämä tälläiset tapaukset nyt loppuisi ainakin toviksi ja saisi tehdä sen edessä olevan surutyön ihan rauhassa.
Isäni siunaustilaisuus ja hautajaiset on vasta 5.päivä joulukuuta vaikka olisin toivonut että olisimme voineet järjestää ne jo aiemmin. Loppujen lopuksi eri vaihtoehtoja mietittyämme päädyimme siihen tulokseen että hän pääsee isänsä, äitinsä ja veljensä kanssa samaan hautaan ja tämän takia päivämäärä siirtyi tuonne saakka.
Ukkini hautajaisista ei ole vielä minkäänlaista tietoa varmaan kenelläkään, onhan hänen kuolemasta mennyt vasta niin vähän aikaa.
Ainoa asia mikä on edessä jo ihan lähipäivinä on ukin asunnon tyhjentäminen.
Onneksi tässä on sellaista pientä tekemistä ollut ja tulee olemaan lähes kokoajan ennen ensimmäisiä hautajaisia, niin sitä jaksaa mennä eteenpäin ainakin päivin. Öisin on sitten hieman hankalampaa kun on yksin valveilla ja miettii ja muistelee isää ja ukkia, tällöin herkästi vaipuu hieman synkkyyteen ja silmät tuppaa sitten vetistymään..
Tähän loppuun on pakko laittaa niin paljon ja osuvasti tästä omasta tunnetilasta kertova kappale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti