Susipolitiikkaa somessa ja muuallakin

 Nyt kun on päässyt pahimman surun ylitse niin ajattelin riipaista muutaman rivin tämän maan suurpetopolittikasta, pääosin susipolitiikkaan keskittyen.

 Tällä hetkellähän tilanne on se että susien kannanhoidollisten lupien määräksi vuodelle 2016 on suunniteltu 39 kappaletta. Luparuljanssi on nyt lausuntokierroksella ja luonnonsuojelujärjestöt huutavat suurinpiirtein kilpaa ettei lupia voi myöntää tuota määrää.
Seurataan tilannetta ja katsellaan mihin lopputulemaan MMM herrat asiassa päätyy.

 Mielenkiintoisia ulostuloja asiasta on ollut monia, yksi parhaimistoon sijoittuva on tämä Luonnonsuojeluliitto Tapiolan juttu. Ja voin olla täysin varma että kyseinen yhdistys valittaa jälleen mahdollisista luvista hallinto-oikeuteen ja "myy" osakkuuksia valituksiin kuten tämän vuoden alussa kävi!
 Luontoliitto susiryhmineen tyrmää täsyin kannanhoidollisen metsästyksen, kun taas luonnonsuojeluliiton asiantuntijat muistavat mainita jokaisessa uutisessa salametsästyksen.

Itse olen seurannut tätä suskeskustelua jo yli viisi vuotta, alkuun hieman vähemmän ja ajanoloon aika tiivisti. Yhdessä vaiheessa minua alkoi tympimään ne jatkuvat uutiset siitä miten susi / sudet ovat tappaneet / raadelleet / repineet koiria ja aloin miettimään kuinka nämä uutiset saisi vielä hieman enemmän näkyvyyttä ja herättäisi keskustelua. Joten pienen mietintähetken jälkeen aloin vääntämään karttaa noiden uutisten perusteella. Kyseinen kartta alkoi sitten levitä tuolla "somessa" ja muuallakin jonka jälkeen alkoi satelemaan ilmoituksia koiransa menettäneiltä ihmisiltä ja pyyntöjä voisiko tapauksen laittaa kartalle. Tämä kyseisen kartan saama julkisuus ja mielenkiinto sitä kohtaan yllätti täysin.
Ensimmäinen yhteydenotto silloisen riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen puolelta tuli vuoden 2013 alkutalvesta ja siitä on tekstiä täällä.
Alussa kartan paikkansapitävyys tyrmättiin täysin noissa susimyönteisissä piireissä, mutta nyttemmin osa on alkanut pitää karttaa aika luotettavana. Johtuneeko se tästä tutkimuksesta jossa myös kartasta on juttua.

Ihminen on kekseliäs ja niin oli tämäkin henkilö joka keksi yhdistää kaksi "palvelua" samalle kartalle.
Eli kyseessä on tuon "vahinkokartan" ja pantasusien paikkatietoa jakavan kartan ydistäminen samalle googlepohjaiselle kartalle. Tuossa kartassa näkee liu'uttamalla aikajanaa pannoitettujen susien liikkeet +-5km tarkkuudella mikäli paikkatieto tallentuu tuonne riista.fi sivuston karttaan ja nuo vahinkopaikat +-2km tarkkuudella.

Poronhoitoalueella tuntuu susijahti käyneen mallikkaasti ainakin tämän uutisen mukaan!

Ei muuta kuin kuumia piippuja ja tarkkoja laukauksia sinne!

Surua surun perään ja vielä lisää

  Ei voi oikein muuta sanoa että tämä "loppusyksy" on ollut yhtä surua. Ensin tosiaan isäni menehtyi äkillisesti kotonaan 27. päivä lokakuuta. Tämä jo yksin oli sellainen isku päin kasvoja ettei vielä tähän ikään ole toista tullut. Tämän lisäksi se tunne kun on juuri pääsemässä omaan elämään kiinni ja "matto vedetään taas jalkojen alta" on niin musertava että sitä lamaantuu ihan täysin.
Ensimmäinen viikko isän kuoleman jälkeen oli yhtä sumussa vaeltamista. Paljon tuli vietettyä aikaa koirien kanssa omalla takapihalla kun muuhun ei pystynyt. Se kauhea tunteiden sekamelska alkoi rauhoittumaan vasta tämän viikon maanantaina kun lopulta tajusi sen missä mennään. Tämä "herääminen" tapahtui hautaustoimistossa kun kävimme valitsemassa arkkua ja rupesimme urakalla suunnittelemaan hautajaisia.

Ja kuinka ollakkaan kun oli juuri tajunnut isän kuoleman ja sen lopullisuuden lyötiin taas lekalla päähän. Äitini soitti tämän viikon torstaina 12. päivä marraskuuta joskus aamupäivällä täysin hysteerisena ja itkuisena. Hän oli mennyt oman isänsä eli minun ukin luo koska ukkini ei ollut saapunut sovittuun tapaamiseen eikä hän vastannut puhelimeenkaan. Ja sieltä kotoaan oasmta sängystään löytyi ukki kuolleena.
Kuolema on hänelle tullut todella nopeasti nukkumaan käydessään keskiviikko iltana, koska hän ei ollut ennättänyt riisumaan päällyshousuistaan kuin toisen lahkeen.
Äidilleni tämä hänen isän menehtyminen on ollut todella vaikeaa, koska viimeisen kuuden vuoden ajan äitini hoiti vanhempiaan ja oli tekemisissä heidän kanssaan lähes päivittäin. Tai no, mummoni on ollut palvelutalossa hoidettavana jo lähes vuoden koska kotihoito kävi lähes mahdottomaksi ja erittäin raskaaksi.

Tämä ukkini poislähtö on ollut jollain tapaa helpompi käsitellä, olihan kyseessä vanha yli 84 vuotias ihminen, jolla oli jo paljon erilaisia sairauksia. Mutta yhdessä nämä kaksi näin lähekkäin tapahtunutta läheisen ihmisen poislähtöä on ollut hieman liikaa.

Nuorin poikani on ottanut myös nämä tapahtumat todella raskaasti ja välillä olin jo erittäin huolestunut hänen voinnistaan ja jaksamisesta, mutta onneksi apua löytyi erittäin nopealla aikataululla. Saa sitten nähdä kuinka hän reagoi ukkinsa hautajaisiin ja onko "vanhan ukin" hautajaiset yhtään helpommat?

Toivottavasti nämä tälläiset tapaukset nyt loppuisi ainakin toviksi ja saisi tehdä sen edessä olevan surutyön ihan rauhassa.
Isäni siunaustilaisuus ja hautajaiset on vasta 5.päivä joulukuuta vaikka olisin toivonut että olisimme voineet järjestää ne jo aiemmin. Loppujen lopuksi eri vaihtoehtoja mietittyämme päädyimme siihen tulokseen että hän pääsee isänsä, äitinsä ja veljensä kanssa samaan hautaan ja tämän takia päivämäärä siirtyi tuonne saakka.
Ukkini hautajaisista ei ole vielä minkäänlaista tietoa varmaan kenelläkään, onhan hänen kuolemasta mennyt vasta niin vähän aikaa.
Ainoa asia mikä on edessä jo ihan lähipäivinä on ukin asunnon tyhjentäminen.

Onneksi tässä on sellaista pientä tekemistä ollut ja tulee olemaan lähes kokoajan ennen ensimmäisiä hautajaisia, niin sitä jaksaa mennä eteenpäin ainakin päivin. Öisin on sitten hieman hankalampaa kun on yksin valveilla ja miettii ja muistelee isää ja ukkia, tällöin herkästi vaipuu hieman synkkyyteen ja silmät tuppaa sitten vetistymään..

Tähän loppuun on pakko laittaa niin paljon ja osuvasti tästä omasta tunnetilasta kertova kappale

Voimaa jaksamiseen tavalla tai toisella

Olen huomannut tässä kaiken surun ja murheen keskellä, että joidenkin ihmisten harteille kipattavan taakan määrä on joskus käsittämättömän suuri ja raskas.
Vaikka jotkut viisaat ovat todenneet että "Pas*an määrä on vakio". Se ei pidä paikkaansa. Tämän olen todennut itse tässä pitkän aikavälin tarkastelussa.

Onneksi olen löytänyt muutamia keinoja, miten jaksaa eteenpäin vaikka hartiat ovat jo maassa kaiken tämän taakan alla. Jotkut sasnovat että anna itsellesi aikaa surra, niin sitten helpottaa. Mutta jos minä tässä hetkessä pysähdyn, niin silloin tulee mieleen taas kaikki se suru ja murhe ja sitten taas tulee se henkinen romahdus.
Yksi näistä keinoista millä jaksan pitää pääni kasassa näin päivällä kun olen yksin kotona, on noiden koirien kanssa touhuaminen niin ulkona kuin sisällä. Toisena keinona olen käyttänyt pihan haravointia, ei tarvitse miettiä mitään, kunhan vaan heiluttaa haravaa. Mutta silti aina välillä vaikka tekee mitä, tulee se tyhjä olo ja ikävän tunne.

Öisin kun ei saa juurikaan nukuttua, kuuntelen paljon musiikkia ja koitan saada jotain muuta ajateltavaa kuin isän kuolema, välillä se onnistuu ja välillä taas ei.
Tänä aamuna löysin Youtubesta kappaleen joka kyllä sopii tähän tilanteeseen melkein yhtä hyvin kuin suutarin nyrkki sian per*ieeseen.
Kappaleen nimi on Valvon ja esittäjänä Jari Sillanpää
"Valvon, ajatukset kehää kiertävät kuin katsoisi filminauhaa, sisintäni menneet hiertävät eivätkä ne anna rauhaa. Miksi samaa usein mietin vain, osaisimpa irti päästää ja tyytyä siihen mitä sain. Tahdon sinut tältä säästää..... "
Kannattaa kuunnella kappale ajatuksella.

Pikkuhiljaa se kaikkein suurin henkinen tuska alkaa helpottamaan, mutta tässä on vain se huono puoli että kun henkinen tuska alkaa helpottamaan, niin sitten alkaa lääkityksestä huolimatta nuo alaraajojen hermosäryt ja selän vaivat muistuttamaan olemassa olostaan.

Perjantaina 6.11 2015 olisi "rynnättävä" heti aamulla aikaisin kaupunkiin, että olisi sitten ensimmäisten joukossa odottamassa pääsyä tuonne sairaalan laboratorioon verkiokeisiin!
Edellisestä kerrasta kun olen käynyt verikokeissa on varmasti yli kymmenen vuotta joten himppusen verran jänskättää mitä sieltä sitten löytyy.
Se on meikäläisen tuuria jotta maksa on poksahtanut, munuaiset sökönä, kolestroli taivaissa ja kaiken tämän kylkiäisenä todetaan että Dia Bettystä tulee lopun elämäni kaveri, kaveri jolle ei voi hakea edes lähestymiskieltoa vaikka kuinka vi****aisi!

Tämä kaikki pelko johtuu tuosta särkylääkearsenaalista joita joudun päivittäin syömään siinä määrin että heikompia alkaa hirvittämään! Tuossa viereisessä kuvassa on 10 vuorokauden annos.
Eli jos sotten onkin jokin paikka vielä krempallaan tai kolestrolit taivaissa ja "dia betty" lopun elämää kulkemassa mukana, niin voi olla että tuohon lääkemäärään tulee vielä lisäystä.

Palattava uudelleen tuohon aiemmin mainitsemaani Sillanpään kappaleeseen muutamalla sanalla.
"Valvon. Sinua mä hiljaa katselen. Tiedän että synkkyys haihtuu. Olet elämäni kuiskaan sen. Paremmaksi kaikki vaihtuu."